Tarina kirjan takana

Tarina kirjan takana: Puukuiskaaja  

Vanhalla naisella on rakastava, lämmin katse, hyvin ryppyiset kasvot ja lempeä olemus. Hänellä on päässään puun oksista kieputettu päähine kuin kruunu. Puukuiskaaja alkoi elää tässä valokuvassa ja minä aloin kirjoittaa.

Mutta voidakseni kirjoittaa oli minun päästävä itäisiin tuuliin, Pohjois-Karjalan lapsenpäästäjien, runonlaulajien, itkijöiden ja ruumiinpesijöiden maille! Reilun kahden vuoden aikana minulla oli mahdollisuus kirjoittaa siellä kolmessa residenssissä: Tuupovaarassa, Kesälahdella ja Kontioniemessä.

”Metsä on pyhä!” lausahtaa moni suomalainen metsästä puhuttaessa ja niin se on minullekin. Mutta miten kuvata metsän syvimpään olemukseen kuuluvaa salaisuutta ilman helppoja uskonnollisia tai stereotyyppisiä käsitteitä?  

Halusin avata metsän portin toisella tavalla ja saattaa lukijan vartijapuun oksien alta esiäitien ja parantajien metsään, sielukivelle, parannussaunaan, ohjaajavanhusta tapaamaan, surun karsikkoon, pyhään pihlajapiiriin.

Aloitin kirjoittamisen kevättalvella 2019, enkä tietenkään tiennyt, millaisia muutoksia sen jälkeen on tullut maailmaamme ja miten ajankohtainen Puukuiskaaja nyt on. Heti ensimmäisinä koronakuukausina me suomalaiset etsimme turvaa metsästä ja siellä oli monin paikoin tungostakin.

Puukuiskaaja kuiskaa meille tienviitat pyhään yksinkertaisuuteen, takaisin kotiin ja omille juurillemme. Lukija astuu sielunsa metsään ja kuuntelee vanhojen puiden ikuista hiljaisuutta. Se on salaisuus, jota ei voi järjellä selittää eikä ymmärtää, eikä tarvitsekaan. Se vain on.

 

 

 

Jätä kommentti