Rauta-aikaa

Rauta-aika

 

Olin katsomassa Rauta-aika –esityksen Pyynikin kesäteatterissa Tampereella. Oli vaikuttava, kiitos! Erityisesti riipaisivat miesten ja naisten väliset suhteet:  siinä Rauta-aika oli paljas ja paljastava.

Rauta-aika –näytelmän käsiohjelman kanteen on viisaasti kirjoitettu lause, jonka saa kuulla näytelmässäkin monta kertaa:

”Maailmassa ei ole mitään, mitä mies ei vaihtaisi säkilliseen pimeyttä taikka kouralliseen tuhkaa.”

Miehet kaipasivat naista, rakensivat naista, lähtivät suuresti uhoten etsimään naista. Ja kuitenkin miehet lähtivät  aina pakoon naista, suhdettaan naiseen, toinen toisensa jälkeen: Väinö, Lemminkäinen, Ilmarinen, Tiera, Kullervo, Untamo, kaikilla vihapuhetta hampaiden välistä sihisemässä. Sovittelupuheille ja anteeksipyynnöille ei jäänyt tilaa niissä päätöksissä: kun Kyllikki kerran meni kylille, Lemminkäinen vapautui valastaan olla lähtemättä sotaan hänkin ja nappasi riemullisesti pyssynsä seinältä.

Mikään retkistä ei kuitenkaan onnistunut vaan kaikki päätyivät umpikujaan. Miehet joko uhosivat ja menettivät pullistellessaan mahdollisuutensa tai yrittivät ostaa ja vaihtaa rahaksi sen mitä ei rahalla saa, toista ihmistä ja aitoa läheisyyttä.

Vain Lemminkäisellä oli hiukan onnea naisasioissa: äiti neuvoi häntä pakenemaan ja piilottelemaan Saaren neitojen iloissa, kassapäien karkeloissa. Ja Lemminkäinen teki niin kuin äiti oli neuvonut, vaikka mieleen nousikin huoli, että onko joku noista suloisista naisista sisarpuoli – isä kun oli jo piilotellut aikanaan samalla saarella! Naisia riitti ja paljon, mutta kukaan ei ollut se erityisen rakas, kenellekään Lemminkäinen ei antanut itsestään kuin hetken joko aamulla, päivällä, illalla tai yöllä; kenellekään ei koko päivää ja koko sydäntä, ehjää rakkautta.

Surullisen ja elämään pettyneen itsetilityksen jälkeen näytelmän neljä miestä asettuivat omaan ”arkkuunsa”  ja avasivat viimeisen oven.

Rauta-aika –näytelmän naiset eivät hekään saaneet kokea täyttymystä ja rakkautta, jota he miesten lailla niin kipeästi kaipasivat.  Keskinäinen mykkyys oli kyvyttömyyttä kohdata ihminen miehessä, ihminen naisessa ja pysähtyä sen ihmeen äärelle. Niin lähestymiset päättyivät useimmiten samaan lohduttomuuteen kuin Ainon kohtalo.

 

Olisipa Mies, olisipa Nainen!

 

Mies tarvitsee Naisen ollakseen Mies, Nainen tarvitsee Miehen ollakseen Mies. Kunpa he saisivat kokea yhdessä taivaan ja maan!

Niin me jokainen kaipaamme läheisyyttä, kunnioitusta, ehdotonta hyväksymistä, lämpöä, hellää kosketusta. Rakkautta. Kaipaamme mahdollisuutta olla Nainen sille Miehelle, jonka olemme saaneet kohdata, olla Mies sille Naiselle, jonka olemme saaneet kohdata.

Niin yksinkertaista se on aina ollut ja tulee olemaan.

Jätä kommentti