Puukuiskaaja

Minusta on tullut puukuiskaaja. Kun kosketan viisituhatta vuotta vanhaan puuhun kaiverrettuja riimuja kädessäni, kosketan elämää, mennyttä ja tulevaa.

 

Viisas puu Ukko-Kolin päällä

 

Aluksi on tyhjä tila, pimeä hetki, eikä ole mitään muuta kuin luottamus valoon. Siksi kumarran pääni ja hiljennyn pyytämään nöyrästi apua Suurelta Luojaltani ja korkeimmasta valosta. Minulla on vain luja usko siihen, että sielua valaisevat sanat tulevat kirkkaina ja valaisevina juuri oikealla hetkellä ja juuri oikeina – sille ihmiselle, joka on tullut niitä pyytämään ja joka istuu tuossa minua vastapäätä.

Ja elämä alkaa soida: aluksi hiljaista hyrinää, haparoivin, vapisevin käsin pussista nousevat puiset merkit ja ne muuttuvat edessämme osaksi sielunmaisemaa, sitä elämänpolkua, jota pitkin tämän ihmisen tulisi täällä kulkea. Elämänpolut ovat vain niin mutkaisia ja maisemat eksyttäviä, että kulkija huomaa olevansa helposti eksyksissä.

Me olemme kaikki osa luontoa, luonto on meissä. Kun menemme tarpeeksi syvälle, löydämme totuuden. Mutta se löytyy vain pysähtymällä. Hiljaisuudessa.

Ja juuri siinä hiljaisessa ja pysähtyneessä kohdassa puukuiskaajan silmäni alkavat nähdä! Kun etsimme vastauksia hänen kysymyksiinsä, ikivanha puu alkaa kuiskia minulle ja sanat tulevat kuin itsestään. Näkyy polkuja, polun haaroja, virtaavaa vettä, puhdistavaa tulta, kuvia tämän ihmisen elämästä ja niihin liittyviä tunteita ja tuokioita, ihmisiä. Tunnen iloa, pettymystä, kaipausta ja kyyneleitä hänen elämästään.

 

 

Mikään ei ravista silmää niin kuin näkymätön. Kaunein asia, minkä voimme siinä yhdessä kokea, on mysteerio. Voin lähestyä salaisuuksia ja saada voimaa ja iloa ja uskoa jokaisesta askeleestani salaisuutta kohti, mutta koskaan en voi salaisuutta saavuttaa. Ja rukoilen, ettei minun tarvitsisikaan. Näin on hyvä.

Olen pyhällä maaperällä ja elän pyhää hetkeä. Olen lähellä tätä ihmistä, joka istuu minua vastapäätä, tämän ihmisen unelmien, kipupisteiden ja haasteiden äärellä. Kohtaamisemme tapahtuu pyhän luottamuksen vallitessa: luotamme Suureen Luojaan, jolla on voima muuttaa elämää, toteuttaa kohtaloita ja vastata unelmiimme – ohjata meitä. Siksi pyydän nöyrästi, että hiljaisuus ja sanat välillämme puhuisivat totuuden rakastavaa kieltä.

Haluan ihmisenä ja naisena kuulua ikivanhaan pyhään heimoon. Sen tehtävänä on kantaa totuutta siitä, että henki liikkuu lävitsemme ja että meidän jokaisen elämällä on fyysistä elämää korkeampi, henkinen tarkoitus. Me emme kohtaa tässä pöytäni ääressä vain fyysisinä henkilöinä, vaan myös näkymättöminä ja aina läsnä olevina tietoisuuden temppeleinä. Meidän kaikkien syvin tehtävä on elää rakkaudessa, rauhassa ja valossa ja levittää sitä ympärillemme.

Haluan vahvistaa juuri tämän ihmisen mahdollisuuksia hänen elämänpolullaan. Haluan hoivata hänen ajatuksiaan, rohkaista hänen kasvuaan, ymmärtää hänen pelkojaan. Siunata häntä omalla tavallani.

En koskaan tiedä, mitä hän kysyi riimuilta – niin olemme sopineet. Kun nousen tuolistani, kuvat ja sanat häipyvät saman tien. Sekin on lahja, ettei minun tarvitse kuljettaa niitä muistissani ja mielessäni. Voin saatella hänet kiitollisin mielin jatkamaan matkaansa.

 


Puukuiskaaja keskustelee elävän männyn kanssa

Jätä kommentti