Opettajani istuu minua odottamassa

 

Pysähdyn tähän kohtaan, tähän hetkeen, tähän paikkaan. Istun ja olen hiljaa. Suljen silmät ja hengitän syvään. Hengitän sisään raikasta kevätilmaa, hengitän ulos iltaruskon valoa. Hengitän monta kertaa.

Kun mieli hiljenee, avaan silmät ja annan silmieni nähdä. Edessäni on kukka, vaaleanpunainen herkkä kukka. Hengitän sen väriä, vaaleanpunaista ilmaa ja vaaleanpunaista valoa. Annan sen levitä kehooni niin kuin parantava lääke. Vaaleanpunainen parantava lääke.

Suljen silmät ja tunnen vaaleanpunaisen valon täyttävän minut kokonaan. Ja silloin laskeutuu rauha ja ympäröi minut joka puolelta. Sieluni silmillä näen polun, joka houkuttelee astumaan eteenpäin, yhä syvemmälle omaan sisimpääni. Siunaan itseni korkeimman valon merkillä ja astun paljain jaloin, sillä tämä matka on pyhä. Jokainen askel on pyhä ja kiitän siitä, että saan lähteä tälle matkalle. Suljen takanani ne viisi porttia, aistini, jotka erottavat minut maailmasta.

Polun päässä näen hiljaisuuden oven, joka on kutsuvasti raollaan. Avaan oven.

Siellä opettajani istuu minua odottamassa. Hänen jalkojensa juuressa löydän

tiedon,

viisauden,

voiman

ja rauhan.

Ja tiedän sen, mikä on tarpeen tietää.

Ymmärrän sen, mikä on tarpeen ymmärtää.

Jaksan sen, minkä haluan jaksaa.

Ja koko ajan ja kaikkialla minua ympäröi ja minussa asuu loputon, ikuinen rauha.

Sanaakaan ei sanota ja kuitenkin kaikki asiat tulevat ymmärretyiksi.

 

Tämä hetki on pyhä, vaikka aikaa ei ole.

Tämä paikka on pyhä, vaikka en lähtenyt mihinkään.

Olen tässä ja avaudun rakkauden virralle, annan sen kulkea kauttani.

Se on hyvin yksinkertaista. Pyhää ja yksinkertaista.

Jätä kommentti