Melua, hiljaisuutta

Se on tapahtunut, en tarkasti tiedä, milloin: en kestä melua!

Olen jo vuosikausia elänyt yksin ja saanut päättää, millainen on kotini ja sen ympäristön äänimaailma. Televisiota ei ole eikä sen jatkuvaa ja vaihtuvaa äänitulvaa. On mukava nojatuoli, ”matkatuoli”, jossa kuuntelen rakasta musiikkia ja matkustan samalla kauas, kauas – eikä tarvitse jännittää eikä pelätä – niin kuin ”oikealla” matkalla usein käy. 

Musiikki antaa sielulleni siivet.

Olen totuttanut itseni siihen, että kuuntelen sen mitä kuulen. Oikeasti kuuntelen. Avaan sen portin, josta tulvivat musiikin herättämät kuvat, maisemat, tunteet. Astun portista toiselle puolelle ja näen toisenlaisen taivaan ja maan, valo taipuu toisella tavalla ja koko maisema on uusi. Vähitellen olen menettänyt kyvyn sulkea korviltani sen, mitä en halua tai voi kuulla. Sekin taito on elämässä ollut tarpeen!

Hiljaisuus antaa sielulleni siivet!

Nyt olen tässä. Ympärillä on loputon määrä melua ja hälinää, pöpötystä ja kohinaa. Pintakuohun alla ääntä ei ole ja  sydän on kääntynyt kuuntelemaan sitä mikä meille kaikille on yhteinen: hiljaisuutta!

 

Näin on tästä lähtien elettävä: meluisia paikkoja kartan ja annan itselleni luvan olla yksinkertainen. Kutsun sitä, mikä on kestavää tässä vaihtuvassa, meluisassa maailmassa. Kutsun hiljaisuutta.

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Melua, hiljaisuutta

  1. Olemme hengenheimolaisia. Hiljaisuus on kotini, pesäni, voimavarani.
    Matka siihen ei ole ollut helppo, luopumista, luopumista.
    Ennenkaikkea itsensä löytämistä, rauhaa, voimaa ja vahvuutta.
    Tiedän mistä puhuit. Kiitos noista sanoistasi jälleen, Helena!

Jätä kommentti