Kutsun sieluani hiljaisuudessa

 

 

 

Hiljainen valo loistaa sydämemme pyhässä tilassa ja kutsuu meitä kotiin. Takaisin kotiin – miksi sieltä lähdimmekään?!

Jo ennen auringon nousua jätän kaiken ja kuljen yksinäisyyteen saadakseni kuunnella sieluni hiljaisuutta ja hengittää pyhää tuoksua yhdessä sen kanssa. Painan poskeni ikivanhan puun runkoa vasten ja etelätuuli repii hiuksiani. Vasta illalla tuuli tyyntyy ja hiljaisessa huminassa tulee vastaus: me olemme yhtä ja olemme aina olleet, me olemme samaa valoa ja tulemme aina olemaan!

 

Jätä kommentti