KULJEN RAJALLA JA KIRJOITAN SIITÄ

Rajalla kulkeminen inspiroi ja houkuttaa, on aina houkuttanut minua, oikeastaan koukuttaa! Tekeillä oleva neljäs teokseni kulkee rajalla ja myös kaikki kolme aiemmin ilmestynyttä kirjaani käsittelevät rajalla kulkemista.

Minulle tärkein raja on hiljaisuuden raja. Se on samalla salatun raja, mysteerin raja. Olen mystikko ja ennen muuta luontomystikko: minulle metsän ja puiden henkinen olemuspuoli on hyvin todellinen ja rakas.

Kaiken viestinnän takana on hiljaisuus. Kaikki alkaa hiljaisuudesta ja päättyy loputtomaan hiljaisuuteen. Ihmisen elämä alkaa hiljaisuudesta ja päättyy loputtomaan hiljaisuuteen: hautausmaan hiljaisuus on aivan omanlaistaan hiljaisuutta!

Myös ihmisen elämässä ja ihmisten välillä sisimpänä on hiljaisuus. Toki kohtaamisiin liittyy usein sanallista viestintää, mutta senkin takana ja sisällä on hiljaisuuden alue. Kun rakastat, toivot, vihaat, pelkäät, iloitset, siihen toki liittyy sanoja, mutta sisinnä on hiljaisuus.

Me kohtaamme toisemme hiljaisuuden alueella, ei sanojen alueella. Tai sitten emme kohtaa. Kieli, sanat, kirjoittaminen kasvaa sekin hiljaisuudesta.

Hiljaisuutta ei voi toiselle opettaa. Sitä ei voi antaa eikä ottaa pois. Se on hauras alue, kuin kynttilänliekki tuulessa. Hiljaisuudessa on kaikki.

Meidän elämäntapamme ei vain mitenkään suosi tämän sisäisen hiljaisuuden säilymistä ja vahvistumista. Päinvastoin – me elämme loputtoman viesti-, ääni- ja kuvatulvan keskellä ja päästämme itseemme kauhun ja kuoleman kuvia television ja tietokoneen välityksellä, parhaalla paikalla olohuoneessamme.  

Väitän, että ahdistuneisuus, levottomuus, unettomuus, masennus, aggressiivisuus, oppimisvaikeudet ja oman luovan voiman tyrehtyminen  johtuvat osaltaan siitä, että emme osaa vaalia omaa sisäistä hiljaisuuttamme.

Jatkuvassa kuva- ja äänimelussa me väsymme, uuvumme, koska menetämme kosketuksen omaan hiljaisuuteemme, oman sielumme hiljaisuuteen ja muutumme vieraiksi itsellemmekin. Silloin on käyttöä hiljaisuuden hunnulle, jonka voit vetää ympärillesi suojaksi ja palata sen sisällä omaan sisäiseen rauhaasi.

Meillä on sielun kielen nälkä, meillä on salatun ja pyhän nälkä.  Elämän mielekkyyden etsimisessä on tärkeä suojella sitä, mikä sisimmässämme on syvää ja arvokasta.  Se on salattua ja pyhää. Sielu on olemukseltaan arka ja sen rytmi on hidas, se on ikuisuuden rytmi.

Metsän rajan yli astuja voi avautua metsän salaisuuksille ja autuaalle ajattomuudelle, ei palvoakseen luontoa, vaan avautuakseen elämän pyhyydelle ja salaisuudelle. Tämän vuoksi lahjoitin 12.102019 kirjatapahtumassa Tuupovaarassa jokaiselle osallistujalle tuulikirjeen, valkoisen kangassuikaleen. Sen voi kiinnittää oman metsän rajaan muistuttamaan siitä, että sen ohi kulkija astuu toisenlaiseen todellisuuteen, metsän syliin. Tuulikirjeeseen voi myös jättää viestin, jonka tuuli vie perille.

Hiljaisuus antaa rauhan ja sen avulla löytyy todellinen lepo. Eniten tapahtuu silloin, kun ei tapahdu yhtään mitään.

Kolmas raja, joka väistämättä kohtaa meistä jokaisen, on elämän ja kuoleman raja. Kuolema on ankara opettaja ja sen väistämättömyys opettaa elämään. Se näyttää hetkessä sen, mikä elämässä on tärkeää ja mikä ei ole. Kaikki turha jää pois.

 

 

Teokseni:  

– ’Pyhä yksinkertaisuus’, 2013, kirja ja 2 cd, kustantaja Mielenkieli
kulkee kielen ja hiljaisuuden rajalla ja käsittelee elämän henkistä ulottuvuutta.

’Peili näkee’, 2017, runoteos, kustantaja Mediapinta
heijastelee runon portin, salaisuuksien portin tällä ja tuolla puolella olevia todellisuuksia.

’Unta kuolemasta – iltasatuja sinulle ja minulle, jotka tiedämme kuolevamme’, 2017, tekstiosa, työkirja ja cd
käsittelee elämän ja kuoleman, näkyvän ja näkymättömän maailman rajaa ja siirtymistä sen rajan toiselle puolelle.

Kuva: Jaan osallistujille tuulikirjeitä kiinnitettäväksi oman metsän rajalle Tuupovaaran kirjatapahtumassa ravintola Wirsuvaarassa 12.10.2019.

Jätä kommentti