Kolmiosainen paketti päiväkodeille ja ala-asteen alkuopetukselle

Olen kehittänyt kokonaisuuden, josta on iloa ja hyötyä lapsille, vanhemmille ja henkilökunnalle! Näistä kaksi ensimmäistä voivat hyvin olla samana päivänä: nukketeatteriesitykset ja –workshop päivällä ja vanhempainilta illalla. Henkilökunnalle suunnattu tyky-, virkistys- tai koulutuspäivä voi olla ajallisesti lähellä näitä, esim. seuraava päivä.

LAPSILLE: Nukketeatteriesitykset ja pöytäteatteri–workshop

Aloitamme kokoontumalla tilaan, johon on järjestetty tuolit näyttämönä toimivan pöydän ympärille. Kun kaikki ovat rauhoittuneet paikalleen, sytytän kohdevalon näyttämölle ja esitykset voivat alkaa. Niiden aiheista, kestosta ja sisällöstä neuvotellaan yhdessä henkilökunnan kanssa – esim. Kolme pukkia, Hevisaurus ja Nukkumatti, Mitä tapahtui talvisessa metsässä, kun Mörkö tuli paikalle? Pöytäteatteriesitysten aiheina ovat sadut, runot ja laulut mm. Maija Baricin kokoamista materiaaleista.

 

 

Pöytäteatteri-workshop antaa lapsille mahdollisuuden tehdä heti myös omia pieniä nukkenäytelmiä. Ne toteutetaan mukanani tuomillani pienillä pöytäteatterinukeilla ja näyttämönä toimivat esim. lasten ruoka- ja askartelupöydät, joille levitetään kangas ja näytelmiin sopivaa rekvisiittaa. Henkilökunta jakaa lapset sopivankokoisiin ryhmiin ja on myös mukana ohjaamassa lasten työskentelyä nukkien kanssa. Valmistuneet esitykset katsotaan yhdessä hyvillä mielin.

 

Kokonaisuus kestää 1-2 tuntia tai sopimuksen mukaan.

VANHEMMILLE: Vanhempainilta

Moni pieni lapsi viettää paljon aikaa televisiota ja tietokoneen näyttöruutua katsellen: elämme kuvien valtakautta. Mikään tehosteilla täytetty video, elokuva tai peli ei kuitenkaan voi korvata sitä läheisyyttä ja lämpöä, joka syntyy, kun kuljetaan yhdessä satujen teitä. Satuja kerrotaan lapsen minän rakennusaineiksi ja iloksi ja jokainen ilonkokemus vahvistaa lasta, tukee hänen kehitystään ja kasvuaan.

Meillä julkaistaan jatkuvasti tasokkaita satu- ja kuvakirjoja – ja hyvä niin. Niidenkin käyttämisessä perusta on kerronta: sadunkertoja antaa itsensä lapselle kokonaan. Kertominen herättää mielikuvia kuulijan, lapsen mielessä. TV-ruutua tai tietokoneen näyttöä katsova lapsi katsoo jonkun muun tekemiä kuvia – joissa toki on usein monia ansioita – mutta nämä valmiit kuvat ovat usein liian rankkoja, pelottavia tai muulla tavalla vääränlaisia pienelle katsojalle.

Kertominen herättää mielikuvituksen: se luo kuulijassa ikiomia, sisäisiä kuvia! Nämä mielikuvat syntyvät ihmisen sisäisessä hiljaisuudessa ja niiden mahti on aivan toista. Kahden ihmisen välille rakentuu kertomisessa salainen silta, satujen ja mielikuvituksen silta, joka on lyhin tie aikuisen ja lapsen välillä, sielusta sieluun.

Olen opettanut sadun ja kertomisen merkitystä lukuisille opetus-, hoito- ja kasvatusalan opiskelijoille sekä koulutuspäivissä ja vanhempainilloissa.

Toteutus kestää 1-2 tuntia sopimuksen mukaan.

Hinta: Nukketeatteriesitykset ja pöytäteatteri–workshop ja Vanhempainilta-luento yht. 300:- + alv 23 % = yht. 369 :-.

HENKILÖKUNNALLE: Henkilökunnan tyky-, virkistys- tai koulutuspäivänä

Myyttinen metsäretki ja Tarinakutsut

Myyttinen metsäretki

työyhteisölle esim. strategiapäivään

syntymäpäivälahjaksi

tyky-päiväksi

Jätä arki ja kiire taakse, pue yllesi metsäkaapu! Kalevan Nainen johdattaa ryhmäsi sisään metsän portista. Rummun kumina opastaa Sinut ja kumppanisi aikamatkalle, luonnon hiljaisen viisauden ja voiman lähteille.

Kävele rauhallisesti metsään, omaan sisimpääsi ja löydä uudelleen oma yhteytesi luontoon. Kalevan Nainen herättää eläytyvällä toteutuksellaan eloon esivanhempiemme metsäiset tarinat ja pääset sisälle tarinoihin ja niiden voimauttavaan vaikutukseen.

Luonnosta uutta voimaa työyhteisölle tai syntymäpäiväsankarille

 

Nyt menemme sananmukaisesti metsään ! ja nautimme rauhoittumisesta, kun ei tarvitse kommentoida eikä kuunnella muiden kommentteja. Elävien tarinoiden kuunteleminen, rauhallinen liikkuminen polkua pitkin ja nuotion katseleminen yhdessä eheyttävät mieltä ja yhdistävät ryhmää.

Metsäretkellä voimme aloittaa uuden vaiheen, valita aivan uuden strategian: heitämme pienissä ryhmissä keskusteltuamme tuleen vanhat käytännöt ja harmistusta aiheuttavat asiat ja jätämme ne taakse. Sen jälkeen valitsemme luonnonmateriaalista uudet mahdollisuudet! Jätämme omia ja yhteisiä toiveita kangassuikaleisiin kirjoitettuina tuulikirjeinä pihlajan oksaan, kiitämme itseämme ja työtovereitamme onnistumisista jättämällä ohranjyviä koivun juurelle!  Tai miltä kuulostaisivat epäonnistumisten hautajaiset, joissa haudataan viime kuukausien ärsytyksen aiheet ja epäonnistumiset?

 

Ja tämän jälkeen on tietysti juhlan ja mättäästä kaivetun taikaryypyn vuoro – se kohotetaan riemukkailla loitsusanoilla ja nautitaan hyvillä mielin.

Lemmennostosanat vaikuttavat salaperäisesti samoin kuin ystävyyttä ja rakkautta vahvistava lemmentaika ja –juoma. Kalevan Nainen tulkitsee ja ennustaa riimuista nuotiolla, sillä ikivanhaan puuhun kaiverretuilla riimumerkeillä on viesti koko ryhmälle.

Syntymäpäiväsankarille tai hääparille lahjoitetaan ”aineettomia lahjoja” luonnosta kerättävien esineiden välityksellä – esimerkiksi lupauksia tai kehumisia; ne ovat lahjoja, jotka eivät jää pölyttymään komeron nurkkaan. Ne muistetaan pitkään!

Myyttinen metsäretki kestää 1-3 tuntia riippuen ryhmän koosta, tilaajan esittämistä toiveista ja käveltävän matkan pituudesta. Retken sisältö on muunneltavissa tilaajan toiveiden ja toteutuspaikan mukaan. Suositeltava ryhmäkoko on 20-40 henkeä. Isommille ryhmille suosittelen toteutusta, jossa ei liikuta paikasta toiseen kovin paljoa. Myyttisen metsäretken tunnelmaan virittäviä metsäkaapuja on 70 ja lisäksi erilaisia rooliasuja, joita käyttämällä voimme tehdä metsäisen kalevalaisen näytelmän!

 

Myyttinen metsäretki sisältää:

Ohjelman toteutuksen tilaajan järjestämässä paikassa

Rooliasut, metsäkaavut ja tarvittaessa kertakäyttösadetakit

Ohjelmaan kuuluvat alkoholittomat taikajuomat (alkoholipitoisista taikajuomista sovitaan etukäteen)

Ohjelmaan kuuluvan pienen leipäpalan

5 000 vuotta vanhasta liekopuusta valmistetun taikakalun (puuhelmi hamppunarussa) ja loitsun kotiin vietäväksi

 

 

Myyttinen metsäretki hinta 35 € / henk. Minimihinta 700 € (alv 0 %).

 

Tarinakutsut:

Asiat kirkastuvat luonnon ja tarinoiden avulla

Pysähdy kuuntelemaan ja anna aikaa kaikkien ajatuksille! Myyttisen metsäretken jälkeen päivä jatkuu rauhallisessa paikassa sisällä, piirissä istuen ja metsän tarjoamien luonnonmateriaalien kanssa. Käsiteltävinä voivat olla kokouspäivän uudet strategiat, hääparin tulevaisuus, työssäjaksaminen tai syntymäpäiväsankarin erinomaiset taidot.

Pohdittavana olevia aiheita ja ajatuksia käsitellään rauhallisessa, turvallisessa tilanteessa. Jokainen tulee kuulluksi, ja toisten esittämät ajatukset ja kokemukset rikastuttavat omaa ajattelua. Kalevan Naisen ohjatessa keskustelua Te voitte keskittyä toistenne ymmärtämiseen.

Luonnonmateriaaleja käyttäen kuvitteellinen muuttuu todelliseksi. Strategiat konkretisoituvat, projektit selkiytyvät ja kehityshankkeet pannaan käytäntöön, kun omaa työtä ja yksityiselämää järjestetään tarinalliseksi poluksi yksin ja pienessä ryhmässä.

  • Millaisessa tilanteessa haluamme olla kahden vuoden kuluttua?
  • Mitä jaksan kantaa yksin ja mitä jaksamme yhdessä?
  • Mihin haluan itse sitoutua?
  • Millaisia mahdollisuuksia, sudenkuoppia ja voimanlähteitä polullani on?
  • Mitä lupaan itselleni ja työtovereilleni huomisaamusta alkaen – meidän kaikkien yhteiseksi hyväksi?

 

Kalevan Nainen opastaa ryhmääsi tarinapolullanne kerronnallisia ja luovia menetelmiä käyttäen. Kiireetön keskusteleminen ja kuunteleminen, ehkä myös pienimuotoinen kirjoittaminen sekä rentoutuminen ja mielikuvatyöskentely auttavat ymmärtämään ympärillämme työskenteleviä ihmisiä ja kunnioittamaan elämän monimuotoisuutta.

 

Tarinakutsuilla vaikeidenkin asioiden käsittely saa olla hauskaa

Pysähtymis- ja kuuntelutehtävät virikemateriaalin kanssa toimivat, koska:

  • Aktiivinen tekeminen ja löytäminen toimivat paremmin kuin luennointi
  • Luonnossa liikkuminen ja hiljaisuus vahvistaa ja virkistää
  • Luonto auttaa ottamaan aikaa itsensä ja toisten kuuntelemiseen arjen keskellä
  • Omien voimavarojen vahvistaminen lisää jaksamista työssä ja vapaalla
  • Tarinalliset, aktivoivat menetelmät soveltuvat hyvin erilaisille ryhmille

Kalevan Nainen luo koulutus- tai kokouspäivän keskelle tuokion, jonka aikana on lupa sulatella ajatuksia. Virkistävä tuokio puhdistaa mieltä!

 

Tarinakutsujen kesto on 2-3 h tai sopimuksen mukaan ryhmän koosta ja käsiteltävien asioiden määrästä riippuen.  Tarinakutsut sopivat erinomaisesti Myyttisen metsäretken jälkeen toteutettavaksi, jolloin hinta on 300:- + alv 23 % 69:- = 369:-.

 

 

 

Jätä kommentti