Juon lumen pyhää valoa

Tänä aamuna oli valkoinen maa: yöllä oli satanut lunta!

 

 

Elämääni on mahtunut montakymmentä ensilumen aamua, mutta silti se pysäyttää pyhyydellään: nyt se on tullut! Koko maisema on uusi, puhtaan valkoinen. Tummuneet ja sateen pieksämät lehdet ja ruohonkorret, niiden alta paljastuva tumma multa ja kuihtuneet kesän kukat peittyvät armolliseen lumeen.

On marras, kuoleman kuu, kun luonto vetäytyy talveen ja lepää. Ja sitten tapahtuu tämä ihme: puhdas valkoinen lumi laskeutuu jostakin ja alkaa aivan uusi aika, valkoinen aika. Se on ihme, suuri ihme!

Suomalaisessa kansanuskossa on aina pidetty hyvänä enteenä sitä, että jonkin tärkeän tapahtuman aikana tai jälkeen sataa – vettä tai lunta. Se peittää alleen, auttaa unohtamaan ja puhdistaa sen mikä oli ennen. Nyt on mahdollista aloittaa alusta ja aivan uudella tavalla. Astua lumelle uusin askelin, tutkia uusia jälkiä.

Hurmaannun näistä vuodenajoista joka kerta! Vuosi on viisas aika: siinä ajassa ehtii aina unohtaa, miten ihmeellinen on kevään puhkeaminen, miten upea on kesän tulo, miten kauniita ovat ensimmäiset syksyn merkit – ja miten koskettava ja pyhä on ensimmäinen lumi. Kiitän niistä kaikista.

Tänään menen metsään ja kävelen aivan hiljaa lumisia polkuja, tunnen lumen tuoksun ja kutsun itselleni lumen tajua.

Nautin lumen hedelmistä. Lumimarjoista.

 

Jätä kommentti